Psykoterapia Sokura

Jari Sokura

Psykoanalyyttinen psykoterapia


Psykoanalyyttinen yksilöpsykoterapia on ammatillinen ihmissuhde. Se perustuu eettiseen ja kokonaisvaltaiseen ihmiskäsitykseen, jossa kumpikin osapuoli sopimuksen mukaan sitoutuu ja asettuu vastavuoroiseen vuorovaikutussuhteeseen kunnioittaen ihmisinä toistensa erillisyyttä ja ainutlaatuisuutta.

Arkisessa elämässä ihmiset jo luonnostaan luovat omasta itsestään, tilanteestaan ja ympäristöstään kokonaiskuvaa: missä olen, mitä minussa tapahtuu, mitä tuolla tapahtuu... Vuorovaikutus ja toiminta ympäristön kanssa (ihmiset, asiat, tapahtumat) on jatkuvaa, osin tietoista, mutta suurelta osin tiedostamatonta ja automaattista. Ihmiset intuitiivisesti resonoivat keskenään ja itsekukin tulkitsee omasta kokemushistoriastaan käsin toisten puhetta, olemusta ja käyttäytymistä. Monille lienee tuttu sanonta "sinussa on jotain tuttua... muistutat, ärsytät, huvitat, pelotat minua jostakin syystä..." Monesti toisella osapuolella ei ole mitään osuutta siihen kokemukseen, josta käsin tuollainen lausahdus kumpuaa.

Pysähtymällä tarvittaessa ajattelemaan ja erittelemään tätä kokonaiskuvaa, voi tapahtumille löytyä vähitellen mieli, "jotain järkeä", ehkä uudenlainen tulkinta. Tieteellinen tutkimus on osoittanut, että ihmisen minuus kehittyy vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Psykoanalyyttinen ajattelu perustuu juuri tähän läpi elämän ulottuvaan kehitykselliseen mahdollisuuteen. Elämämme alussa olemassaolomme perusta on ruumiillisuudessa ja aistimuksellisuudessa sekä siinä, miten meitä on hoidettu kehityksellisesti varhaisissa vuorovaikutussuhteissa. Nämä kokemukset tallentuvat kerrostuneesti jokaisen ihmisen ei-tietoiseen muistiin. Saatu hoiva tai sen puute jättää muistijäljet aivoihin. Vähitellen kehittyy ihmisen mieli eli psyyke, joka jatkuvasti muokkaantuu elämän kulussa. Psykoanalyyttisen näkemyksen mukaan yksilön kokemukset aktivoituvat kaikissa arkisissa vuorovaikutustilanteissa nostattaen mielihyvää, mielipahaa tai ristiriitaisia tunteita.

Ihminen on luontaisesti utelias ja kokemuksista oppiva olento, mutta samanaikaisesti mukavuutta ja mielihyvää sekä turvallisuutta hakeva olento. Epämukavat, ahdistavat ja mieltä painavat asiat kyetään poistamaan mielestä häiritsemästä ja se on joskus tarpeellistakin arjen sujumiseksi. Yhteiskuntamme perustuu suurelta osin selittämiseen ja järjen käyttöön. Sekin on tarpeellista. Vaikeampaa on omien tunteiden ja todellisuuden kestäminen ja epävarmuuden sietäminen, jos sitä kykyä ei ole kehittynyt varhaisissa vuorovaikutussuhteissa. Tunteet ovat ajattelun perusta. Usein ihmiset toteavatkin "kaiken pitäisi olla hyvin, mutta..." Kiusallinen ahdistus tai ruumiillinen kipu voivat olla ilmaisua käsittelemättömistä tapahtumista ja kokemuksista, joita ei ole voitu psyykkisesti työstää mielessä. Nuo epämiellyttävät tuntemukset ovat kuin kutsumattomia vieraita, joita ei haluaisi kohdata.

Psykoanalyyttinen psykoterapia on siinä mielessä epätasa-arvoinen ihmissuhde, että psykoterapeutti ei kerro samalla tavalla itsestään kuin muissa ihmissuhteissa. Hänen tehtävänsä on olla aktiivisesti kuunteleva osapuoli. Kumpikin osapuoli kuitenkin vaikuttaa vuorovaikutuksen kehässä toisiinsa. Psykoanalyyttinen psykoterapia on itseensä menemistä ja sisäänpäin katsomista tai sen kyvyn opettelua. Siinä psykoterapeutti on tukena.

Psykoterapeutti tutkii itseään vuorovaikutuksen toisena osapuolena. Hän asettautuu suhteeseen havainnoimaan ja eläytymään potilaan kokonaisvaltaiseen ilmaisuun, ikään kuin hän itse olisi siellä, missä potilaalle on jotakin kokemuksellisesti tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta. Psykoterapeutti siirtää toista kuunnellessaan tilapäisesti syrjään omat henkilökohtaiset intressinsä (tavoitteet) ja muistinsa (ajattelu), jotta hän ei sekoittaisi resonoinnin kautta saatua tietoa henkilökohtaisiin ajatuksiinsa, vaan voisi mahdollisimman puhtaasti tavoittaa sen, mitä hänen omat aistinsa toisesta välittävät.

Psykoterapiaprosessin keskiössä ei ole vain toinen ihminen vaan erityisesti hänen tapansa asettua vuorovaikutussuhteeseen ja siinä syntyvät ilmiöt ja tapahtumat, joissa psykoterapeutti on itse myös osallisena toisena vuorovaikutusosapuolena. Näin syntyvää tiedonlähdettä kutsutaan transferenssiksi-ilmiöksi. Se tarkoittaa "tässä ja nyt"- vuorovaikutuksessa syntyvää tunnesuhdetta, jonka myötä on mahdollista saada elävä kontakti menneisyyden hyviin ja huonoihin emotionaalisiin kokemuksiin, ja siten uudelleen koettaviksi ja yhteisesti jaettavaksi ja tutkittaviksi. Näin ihmisen on mahdollista tulkita kokemuksiaan uudelleen itse, nyt tietoisella tasolla. Näin aikaisemmat, tiedostamattomasti mielessä tulkkiutuneet merkityskokemukset saattavat muuttua toisenlaisiksi, kun niihin saadaan uusi perspektiivi. Tällä tavalla aikaisempi käsitys menneisyyden tapahtumista ja asioista voi muuttua. Samalla avautuu uusia mahdollisuuksia tulevaisuuteen. Tällä tavalla psykoanalyyttisen psykoterapiaprosessi on kehityksellinen oppimiskokemus kummallekin osapuolelle. Potilas oppii, kehittyy ja löytyy aitoa itseään sekä kehittää kykyään olla suhteessa ympäristöön hukkaamatta itseään. Prossessin myötä myös psykoterapeutti kehittyy sekä ammatillisesti että ihmisenä.