Psykoterapia Sokura

Jari Sokura

Vanhusten psykoterapiasta

Vanhuus ja vanheneminen vaikuttaa olevan nyky-yhteiskunnassamme arka, pelottava ja hämmentävä asia, jota ei uskalleta katsoa "suoraan silmiin". Vanhuus määritellään useasti stereotyyppisesti ja ikäänkuin sairaudeksi. Samoin tuntuu elävän käsitys, että vanhukset eivät hyötyisi psykoterapiasta.

Mielestäni vanheneminen alkaa jo lapsuudesta samoinkuin minuuden kehitys. Minuus siis kehittyy läpi elämän, kuolemaan saakka. Vanha ajatus: "vanha koira ei uusia temppuja opi" joutaa romukoppaan.

Minuuden tunnetta kuormittavat vanhuudessa menetykset ja luopumiset: läheisten menettäminen ja ympäristön muutokset sekä toimintakyvyn heikkeneminen ja fyysinen haurastuminen. Lisäksi esille voi nousta pelot vanhuutta ja kuolemaa kohtaan sekä vanhenemisen hyväksymisen vaikeus. Ehkä tästä syystä puhutaan mieluummin ikä-ihmisistä ja senioreista ym. Ikäänkuin nuo käsitteet loitontavat hankalasta ja ahdistavasta, mutta kuitenkin inhimillisestä osasta ihmisen elämää, josta yhteiskuntamme vaikuttaa vieraantuneen nuoruutta ja voimaa arvostavassa ilmapiirissä. Oman haastensa tuo suhde omiin lapsiin ja mahdolliset ongelmat heidän kanssa.

Kuormittavat kokemukset voivat saada muotonsa ja ilmaisunsa sekä psyykkisinä että ruumiillisina oireina. Oireet antavat epämiellyttävyydestään huolimatta mahdollisuuden pyrkiä säilyttämään ja ylläpitämään minuuden kokemusta. Tämä on ymmärrettävää, koska oireisiin sisältyy aina myös mahdollisuus: pyrkimys paranemista, toipumista kohti. Oireet voivat vaikka kertoa elämättömästä elämästä ja tuolloin siihen olisi mahdollisuus pysähtyä ajattelemaan. Ahdistuneisuus ja masentuneisuus kuuluvat kokonaisvaltaiseen ihmisen olemukseen ja niihin voi suhtautua ymmärtäen eikä yrittää vain hoitaa pois vain lääkityksellä. Ymmärtävä ja turvallinen vastavuoroinen vuorovaikutus on "lääkettä".

Vanha ihminen pohtii luonnostaan uteliaana oman elämänsä tähänastista merkitystä ja käsittelemättä jääneet asiat askarruttavat ja ahdistavat. On ikäänkuin tilinteon mahdollisuus ja lisäksi pohtia miten elää oma loppuelämänsä: Kuka minä olen ja millainen olen? Muisteleminen yhdessä toisten läheisten ja vanhusten kanssa auttaa ja tarvittaessa psykoterapeutin kanssa voi löytää itsensä uudelleen merkittävänä ja ainutlaatuisena.

Turvallisessa psykoterapiassa vanhus saattaa löytää itsestään voimavaroja, voimaantua, joiden avulla hänellä olisi mahdollisuus antaa uusia merkityksiä jo koetuille sekä nykyisille kokemuksille. Näin ne voivat muuttaa vanhuksen omaa henkilökohtaista tulkintaa menneisyydestä ja tulevaisuudesta.

Vanheneminen on inhimillistä, yksilöllistä ja ainutlaatuista vaikka luonnollisesti elämmekin riippuvaisena toisista ihmisistä ympärillämme ja yhteisössä. Ympäristön ja kulttuurin vaikuttamina huomaamme myös ihmisenä samankaltaisuutta toisissamme.

Haluan osaltani psykoterapeuttina auttaa vanhuksia vanhenemisen haasteissa ja mahdollisuuksissa. Kollegaani ja työnohjaajaani Pirkko Siltalaa lainaten: "Elämä haluaa tulla eletyksi". Vanhuudesta ja psykoterapiasta voit lukea halutessasi enemmän allaolevasta linkistä, jossa on Pirkka Siltalan artikkeli.

Pirkko Siltalan artikkeli